Toimiva suhde luontoon on vastavuoroinen
Keskusteluissa ihmisten kanssa, todella moni sanoo, että luonto on heille henkireikä ja vastapaino arjelle. Luonto tarjoaa täysin erilaisen ympäristön, kuin missä toimimme arjessa. Arjen reunaehdot luo aikataulut ja kalenteri. Kun vaihdamme rennommat vaatteet, lenkkarit jalkaan ja suuntaamme luontoon kaikki tuntuu olevan toisin. Kellona toimii Aurinko. Oma kehomme on kulkuneuvomme. Olemme vapaat ja palautuminen voi alkaa.
Kiireisen työelämän tai lapsiperherutiinien katkaisun arvon toteaa jokainen, joka luontoon lähtee . Yhteisen ympäristömme tarjoama mahdollisuus rentoutumiseen on tänään arvokkaampaa kuin koskaan. Pidän toimivaa suhdetta luontoon erittäin tärkeänä. Luonto on kaikkien luksusta, jolle ei aseteta hintaa.
Vapauden tunteen lisäksi koen, että perheen kanssa retkeily ja intohimoni perhokalastus antavat minulle myös aina mahdollisuuden oppimiselle. Luonnossa liikkumisen ja toimimisen taidot kertyvät kerta toisen jälkeen. Kahlatessani veteen ja keskittyessäni perhon uittoon ympärillä virtaava joki rauhoittaa sekä pystyn oppimaan myös uusien taitojen lisäksi itsestäni.
Työssä ja politiikassa minua ohjaavat yhteiset tavoitteet, luonnossa asiat ovat konkreettisesti omissa käsissä. Näistä molempia tarvitaan mielestäni kotiarjen toimivuuden ja läheisten rakkauden lisäksi siihen, että voin kokea täyttymystä.
Toimivan kaupungin ja vapaan luonnon tasapaino vaatii työtä sekä näkemystä päätöksenteossa. Koen vahvasti, että meidän on huolehdittava luonnosta, koska se on osa sitä mikä meitä yhdistää. Luonto tarjoaa valtavasti, mutta toimiva suhde on vastavuoroinen. Jos näemme luonnon vain hyvinvointimme välineenä toimintamme kuluttaa luontoa ja voimme menettää asioita, joita emme saa koskaan takaisin. Siksi lähimetsän puiden kaataminen tai kallion räjäyttäminen täytyy tehdä vakaasti harkiten ja tiedostaen toiminnan fataali luonne.
En pidä kommenteista, joissa sanotaan, että luontoa riittää kyllä muualla. Että tähän rakentaminen tai luonnonvarojen hyödyntäminen tässä ja nyt ovat välttämättömiä hyvinvointimme kannalta. Sellaisilla päätöksillä luonto ei lisäänny siellä muualla, vaan me ihan todella menetämme sen mikä on lähellämme ja omaamme. Lähiluonnon väheneminen ja ympäristön kurjistuminen on myös eriarvoistavaa. Jos luontoa ei ole enää kävelyetäisyydellä tai julkisten päässä, luonto ei ole enää kaikkien luksusta, vaan saavutettavuudesta tulee eriarvoistava tekijä.
Kun olen nauttinut luonnosta paikassa, jonka tilalle on rakennettu tai kulkenut metsässä, joka on sittemmin kaadettu tai kun näen ennen kalaisan joen kurjistuneen tilan koen menettäväni mahdollisuuden yhteyteen itseni kanssa.
Meidän täytyy huolehtia kalakannoistamme rajoittamalla kalastusta siellä missä kannat vähenevät. Meidän täytyy panostaa virtavesien kunnossa pitoon ja kutusorakoihin, jotta kannat voivat elpyä toimintansa lopettaneen tehtaan tai puretun padon jälkeen jäljelle jäävässä uomassa. On kysymys sitten Kemijoen kalateistä lohelle tai Espoonjoen alkuperäisen taimenkannan elinoloista, niihin vaikuttavista päätöksistä ovat vastuussa poliitikot kunnissa ja lainsäätäjät eduskunnassa. Lopulta vastuu siitä ketkä päätöksiä tekevät ovat jokaisella äänioikeutetulla.
Yksinkertaistettuna kysymys on siitä mitkä arvot sinä asetat edelle kaupunkimme kehityksessä?
